Vihervasemmiston moraaliposeeraus

Pääministeri Antti Rinne ja keskustan puheenjohtajaksi pyrkivä Antti Kaikkonen puuttuivat Maria Ohisalon aivopieruun, jossa tämä uhosi Suomen ottavan kahdeksan afrikkalaista venepakolaista, jotka eivät tietenkään ole turvapaikan tarpeessa vaan metsästävät parempaa ja ilmaista elämää Euroopassa, ikään kuin hyvän tahdon eleenä, kun Suomi on nyt EU:n puheenjohtajamaakin.

Kyseessä oli vihervasemmiston ministeri Ohisalon omilleen tarkoitettu moraaliposeeraus, eikä sen kummempaa.
Sekä Rinteen että Kaikkosen oli ”pakko” korjata Ohisalon lausuntoa ja todeta, etteivät nämä onnenonkijat olekaan kovin tervetulleita, eikä heitä odota omakotiasuminen. Suomalaiset veronmaksajat tietysti maksavat lystin, joten ei se ole keneltäkään pois.

Puheenjohtaja Jussi Halla-aho otti myös asiaan kantaa ja heti heräsi valtava syyttely ja perussuomalaisten leimaaminen oikeistopopulisteisi ja natseksi, kuten valemedian tapa on.

Suomessa kelvottomat toimittajat eivät työpaikkansa ja puolueidensa pelossa uskalla puhua asioista niiden oikeilla nimillä. Valemediat olisi korkea aika saada hajalla, mutta sekin tehtävä vaatii uuden halliltuksen. Onneksi sellainen on pian tulossa.
Samalla tavalla perussuomalaiset voisivat leimata vasemmistovihreät kommunisteiksi, ilmastohörhöiksi ja muuten vain vajavaisiksi, keljuiksi ja huonoiksi ihmisiksi.

Tämänhetkisiltä puolueilta, jotka ovat vallassa äärimmäisen niukalla enemmistöllä, on äärimmäisen tyhmää ja tolkutonta leimata viidesosas suomalaisista epäkanslaisiksi ja yksinkertaisiksi tolvanoiksi.

Siitä ei hyvää seuraa – mutta ehkä niin onkin parempi – perussuomalaisten vaalimenestys seuraavissa vaaleissa eli kuntavaaleissa – tulee olemaan ennenkuulumaton.

Tapio Äyräväinen
kaupunginvaltuutettu (ps)

Piditkö lukemastasi? Jaa sisältö sosiaalisessa mediassa