Maatalous on kriisissä ja huoltovarmuus uhattuna

Pääministeri Juha Sipilä tilasi viime kesänä Reijo Karhisen vetämältä työryhmältä raportin, josta saisi vastauksia maatalouden ongelmiin. Karhisen raportti julkaistiin pari viikkoa sitten ja olen mielenkiinnolla odottanut erityisesti keskustalaisten kuin muidenkin puolueiden reaktioita.
Karhisen raportissa on hyviä juttuja – siitä ei pääse mihinkään – mutta yksi kohta hänen raportissaan tuhoaisi lopunkin maatalouden Suomesta. Hän nimittäin esitti, että maataloustuet tulisi ottaa pois tuottajalta, joiden myyntitulot ovat alle 20 000 euroa.
Olen miettinyt, että minkä ihmeen takia kukaan esittäisi tällaista. En ole vielä keksinyt muuta syytä kuin sen, että Karhinen haluaa puhua suuren pääoman pussiin – ja niinhän hän tekee. Karhisen esitys Lopettaisi tuen 54 prosentilta tuottajista eli suomeksi sanottuna lopettaisi 54 prosenttia tiloista. Tällainen esitys on vaarallinen.
Kukaan ei ole puhunut esityksen vaikutuksista turvallisuuden näkökulmasta. Sen lisäksi, että puolet maatiloista tyhjenisi merkitsisi tämä sitä, että Suomen huoltovarmuus romahtaisi. Sen vastuuttomampaa tekoa ei voi tehdä kuin tuhota huoltovarmuuden eli tyhjentää maan omat ruokavarastot.
Ymmärrettävästi keskustapuolueessa ollaan tästä esityksestä hiljaa, vaikkei se heidän puolueen esitys suoranaisesti ollutkaan. Keskusta on ollut pääministeripuolue pian neljä vuotta. Keskusta myös sanoo, että se on maaseudun puolue. Edellisen neljän vuoden aikana Suomen maatalous kaikkine ruoan alkutuotannon muotoineen on ollut ennennäkemättömässä kriisissä. Tehköön jokainen siitä omat johtopäätöksensä.
Asiaan vaikuttaa myös suuresti EU. EU:n kautta maksetaan niin sanotut maataloustuet. On jotenkin nurinkurista, kun usein julkisuudessa puhutaan siitä, kuinka EU antaa tukia niin maataloudelle kuin tiehankkeisiin ja niin edelleen. Aivan kuin EU olisi se kuuluisa taikaseinä. Noh, ei se ole.
Suomi antaa joka vuosi paljon enemmän rahaa EU:lle kuin sieltä saa. Viimeisen kymmenen vuoden aikana Suomi on vuosittain saanut keskimäärin noin 500 miljoonaa euroa vähemmän kuin antanut. Raha vain kiertää EU:lle, joka päättää sen jakamisesta. Siinä suomalainen maatalouden harjoittaja jää pienelle osalle, kun ensin pitää ruokkia esimerkiksi Puolan suurtilat, joiden kanssa suomalaiset eivät mitenkään voi kilpailla.
Salon seutu on yksi Suomen tärkeimmistä vilja-aitoista. On kotiseututeko vähän miettiä näitä asioita.

Heikki Tamminen
kaupunginvaltuutettu (ps)
eduskuntaryhmän tiedottaja
Salo

Piditkö lukemastasi? Jaa sisältö sosiaalisessa mediassa