Suomalaisten alhainen syntyvyys

Muutama kuukausi sitten kaikkialla kohkattiin maapallon väestöräjähdyksestä. Maailman väkiluku on vuonna 2019 arviolta 7,7 miljardia ja edelleen kasvussa. YK:n vuoden 2050 ennusteen mukaan väkiluku on 9,7 miljardia. Sitten takki kääntyi niin, että saumat ratkeilivat. Ennusteen mukaan Suomessa ei 15 vuoden päästä ole enää yhtään maakuntaa, jossa syntyy enemmän ihmisiä kuin kuolee, jollei syntyvyys nouse. Mediassa nousi paniikki väestön vähenemisestä.
Pääministeri Antti Rinne (sd.) otti kantaa syntyvyyden laskuun. Suomen täytyy Rinteen mukaan pystyä 2040-luvulle asti nostamaan työllisyysastetta ja siksi tarvitaan työperäistä maahanmuuttoa, koska työvoima ei maassame riitä.
Rinne on väärässä. Huoltosuhteen kannalta olennaista on, että muuttajien ja heidän jälkeläistensä tulisi myös työllistyä vähintään yhtä hyvin kuin kantaväestön. Näin ei suinkaan ole. Monet työperäiset maahanmuuttajat työskentelevät pienipalkkaisissa ammateissa, jolloin verokertymä jää pieneksi. Jos maahanmuuttopolitiikkaa perustellaan taloudella, ainoa nopea ja varmasti toimiva keino on vähentää taloudellisesti vahingollista haittamaahanmuutoa.
Rinteen vihervasemmistohallitus arvottaa ulkomaalaisen työvoiman tuonnin kotimaisen työvoiman käyttämisen edelle. Hallitus on enemmän huolissaan ulkomaalaisen halpatyövoiman tuonnista kuin suomalaisten työpaikkojen säilymisestä.
Työvoiman saatavuusharkinnan purkaminen ja ulkomaisen työvoiman tuominen kolmansista maista ei ratkaise Suomen ongelmia vaan johtaa halpatyövoimaan, joka ei elä palkallaan ilman avustuksia. Ratkaisu ei voi olla se, että maahan tuodaan lisää ihmisiä, jotka kuormittavat julkista taloutta. EU- ja ETA alueella on 500 miljoonaa ihmistä, josta varmasti löytyy Suomeen uusia työntekijöitä. Merta edemmäs kalaan ei tarvitse lähteä. Riittää, kun huolehditaan siitä, ettei nuorta koulutettua väkeä valu Suomen rajojen ulkopuolelle.
Salossa väkiluvun muutosennusteet ovat synkkiä, ja niiden ennakoidaan toteutuvan oletettua nopeammin. Tilastokeskuksen mukaan Salossa asuu 43 900 ihmistä vuonna 2040. Ennen kuin ennuste ehtii toteutua, kaupungin ikärakenne vääristyy ja asukkaiden vanhetessa hoitokulut lisääntyvät. Maksajia ei enää löydy entiseen malliin. Ratkaisu on tietysti sekä Salon että Suomen kannalta yksinkertainen. Tarvitaan lisää lapsia, ja aikaa myöten myös työpaikkoja, joista saatavalla palkalla tulee toimeen.
Koettakaa nyt arvon ministerit ja kansanedustajat päättää, kumpaa te haluatte: Lisää haittamaahanmuuttoa ja valtion subventointia vai järkevää lapsi- ja perhepolitiikkaa sekä suomalaisten edun mukaista työvoimapolitiikkaa ilman joutavanpäiväistä paniikin lietsomista väestöräjähdyksestä.

Tapio Äyräväinen
kaupunginvaltuutettu (ps)
Salo, Muurlan kaupunginosa

Kirjoitus julkaistiin Salon Seudun Sanomien Tätä mieltä -palstalla 4.10.2019

Piditkö lukemastasi? Jaa sisältö sosiaalisessa mediassa