Perussuomalaiset kohentavat lastensuojelun tilaa

Salon seudun Perussuomalaisten valtuustoryhmän aloite, jossa kehotettiin kaupunkia panostamaan ennaltaehkäisevään lastensuojeluun, on menossa läpi. Aloitteessa halutiin ottaa käyttöön ns. Imatran malli, jossa lastensuojeluun palkataan perhetyöntekijöitä lisää ja näin vältetään taloudellisesti, mutta ennen kaikkea inhimillisesti raskaat loppusijoitukset.

Salon kaupunki on käsitellyt aloitteen ja esittää vuodelle 2015 varattavaksi 300 000 euroa tarvittavan henkilöstön palkkaamiseen. Perussuomalaiset kiittävät virkamiehiä viisaasta päätöksestä.

 

Kirjoitettu 23.10.2014

Piditkö lukemastasi? Jaa sisältö sosiaalisessa mediassa